tiistai 1. heinäkuuta 2008

Yllättävä automatka


Käytiin eilen Keskisellä ja sain idean ajomatkasta Tapion kauppaan Päntäneelle. Valitettavasti ei oltais enää ehditty sinne ennen kaupan sulkemisaikaa, joten nielaisin pettymykseni ja ajettiin Keskiseltä suoraa kotiin.

Yöllä näin unta, että lähdettiin tänään Tapion kauppaan ja tietenkin heti herättyäni esitin miehelle ehdotukseni. Kovasta kurkkukivusta ja nuhasta kärsivä mieheni ei ollut asiasta innostunut, mutta viimein kolmen maissa käski pakata kimpsut, kampsut ja lapset autoon ja ei kun matkaan. Tytöt riitelivät, huusivat ja parkuivat koko matkan ja me miehen kanssa huokastiin helpotuksesta, kun viimein kurvattiin Tapion kaupan pihaan. Minun kesäni kohokohta!

Olin kuvitellut kaupan neliömäärältään isommaksi, mutta aivan mahtavasti siellä oli valinnan varaa, vaikka kuviteltua pienempi olikin. Niin siinä aina käy, että kun on paljon valinnan varaa, niin ei enää tiedä mitä ostaisi. Tutkailin vielä ennen lähtöä Tapion kaupan nettipuotia, ja katselin mitä lankoja ostaisin, mutta paikan päällä en muistanut enää yhtään mitä olin suunnitellut.

Mukaan tarttui sitten mulle paitalangoiksi sinapin keltaista Kamenaa, Nellille villahousulangaksi aivan ihanan väristä Loftia, kolme kerää sinappista Dropsin Alpacaa, kaksi viininpunaista Drops Lin -pellavalankakerää, kaksi Fabelia sekä kasa Kool-Aideja, Dropsin pyöröpuikot ja kahden kerroslaskurin pakkaus. Kaupanpäällisiksi sain kerän Novitan Jengaa.

Tuo pellavalanka oli ainoa, jota suunnittelin jo kotoa asti ostavani, mutta nyt sitten en tiedä mitä siitä tekisin. Olin suunnitellut huivia, mutta luulen ettei tuo ole ihan parasta huivilankaa. Olisiko jollain ideoita? Tietty sitä vois ostaa lisää ja neuloa jonkun Dropsin ohjeista, mutta olisko kenelläkään kokemusta esim. huivin neulomisesta tuolla langalla? Vaikuttaa aika jäykältä ja jotenkin halkeilevalta.

Leikkautin muuten lähes alaselkään ulottuvat hiukseni jokin aika sitten hiukan olkapäiden alapuolelle ulottuviksi. Nyt haikailen polkkatukkaa. Sellaista, jonka sais hätätapauksessa sutaistua taakse ponnarille. Uskaltaisikohan sitä..

PS. Shettis on pingottumassa. Huomenna ehkä kuvia.

2 kommenttia:

  1. Tuonne Tapion kauppaan itselläkin olisi kiirus päästä. En tiedä vain minkä matkan varrelle se sattuisi tai sitten pitäisi ottaa ihan omaksi reissukseen.
    Hiuksista puheenollen, vannoutuneena pitkähiuksisena ja syytä siihen en tiedä, kerran jouduin leikkaamaan hiuksen noin leuankorkeudelle ja oli aivan ihana kun tuuli kävi niskaan. Suosittelen.

    VastaaPoista
  2. Ihania lankoja ostelit. Minä tykkään itse tuosta pellavasta. Muutama huivi on tullut siitä tehtyä.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...