maanantai 22. marraskuuta 2010

Puikoilta tipahteli taas



Sisko soitteli eilen ja kyseli olisko mulla kiinnostusta neulomaan hänen kananmunilleen lämmittimet :D . Näytti FB:n kautta kuvan tonttulakeista ja minä sitten etsin sen perusteella ohjeen. Olisihan nuo ilman ohjettakin osannut neuloa, mutta kuva oli Dropsilta, joten tiesin, että ohjekin on olemassa. Neljä lakkia tuli eilen neuloskeltua hissun kissun samalla kun kattelin Areenalta ohjelmia. Näihin saa kätevästi ujutettua kaikki punaiset ja valkoiset jämäkerät, joista kyllä haluankin jo eroon.




Lisäkin tässä lähiaikoina on tullut neulottua itselleni ihan vaan peruslapaset Dropsin Alaskasta. Lyhyt joustinvarsi, sileää neuletta, peukalokiila ja sädekavennus. Ei noista muuta osaa sanoa. Ihan vaan omasta päästäni annoin tulla ja välillä kokeilin miltä näyttää kädessä. Tuossa pöydällä ne näyttävät aika mitäänsanomattomilta, mutta kädessä ne on just passelit. Ei nyt mihinkään lumileikkeihin lyhyen vartensa takia, mutta harvemmin niitä lumileikkejä tulee enää leikittyäkään :D .

Nallen ja jonkun vyötteettömän langan jämista neuloin esikoiselle rumasukat. Ne on tosiaan niin rumat ettei tyttö oikein mielellään suostu niitä jalkaansa laittamaan, mutta ajavat kuitenkin asiansa siinä missä kauniimmatkin.
Nämäkin ihan omasta päästä. Lyhyt 2o2n-joustin, sileää neuletta, tiimalasikantapää ja sädekavennus. Perussukka isolla P:llä.

6 kommenttia:

  1. Ompa hauskat. Mitä virkaa kananmunanlämmittimillä on?

    VastaaPoista
  2. Tess: Kiitti :)

    Judiuni: No ne on oikeasti vissiin tarkotettu keitetyille munille samaan tapaan kuin teekannulle on niitä pannumyssyjä. Siis että pysyis pidempään lämpiminä. Näin ainakin minä sen käsitin.
    Siskon veikkaan kylläkin käyttävän noita johonkin toiseen tarkoitukseen.

    VastaaPoista
  3. Onpa hauskat lakit! Ja nätit sukat. =)

    VastaaPoista
  4. Kiitos onnitteluista :) ja todella määki oon ihan eläny siinä uskossa ettei raskausmyrkytys voi tulla synnytyksen jälkeen, mutta nytpä tiedän senkin :(
    mutta, tästä on suunta vaan ylöspäin, kyllä tämä vointi kohenee pikkuhiljaa! ihanaa joulunodotusaikaa sinne :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...