lauantai 31. maaliskuuta 2012

Hyvän mielen postaus

Hansu antoi minulle haasteen, jossa ohjeena on seuraava:

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin vähintään viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haastee, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi. (Linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen)." 

Tässä siis kymmenen asiaa, jotka tuovat minulle hyvän mielen:

1. Rukous
Kun joku asia painaa, voi vain ristiä kätensä ja antaa huolensa Taivaan Isän kannettavaksi. Siitä tulee hyvä mieli.

2. Neulominen
Mikäs sen ihanampaa kuin istahtaa iltaisin nojatuoliin katsomaan telkkaria ja neulomaan.

3. Lapset
Vaikka välillä tuntuukin, että hermot menee noiden pienten kanssa, niin on ne kuitenkin niin rakkaita ja antavat paljon ilon aiheita. Kyllä olisi elämä ankeaa ilman noita pikku pölläilijöitä.

4. Haaveilu
Välillä on mukava vain istua ja haaveilla. Uusista huonekaluista, koirasta, ulkomaanmatkasta tai vaikkapa lottovoitosta. Se on ilmaista ja siitä tulee hyvä mieli.

5. Ystävän yhteydenotto
Kun puhelin pirahtaa ja vanha ystävä kertoo kuulumisiaan, postilaatikossa odottaa kirje tai puhelin vilkauttaa merkkiä uuden sähköpostiviestin saapumisesta, pysyy hymy huulilla pitkän aikaa.

6. Maittava ruoka
Hyvä ruoka, parempi mieli. On muuten ihan totta!

7. Siivous
Kun talo on siivottu, tulee itselle hyvä mieli ja sellainen olo, että on kerrankin saanut jotain aikaan.

8. Auringonpaiste
Pitkän talven jälkeen keväinen auringonpaiste antaa valtavasti energiaa.

9. Toisten auttaminen
Siitä nyt vaan tulee hyvä mieli.

10. Kävelyretki kauniissa ulkoilmassa
Vielä kun olisi se koira lenkkiseurana..


Nyt luistan tässä hommassa sen verran, että en laita haastetta eteenpäin tällä kertaa.

1 kommentti:

  1. Hah, meinasin haastaa sut tähän, mutta sullapa olikin tää jo. Samantyylisiä asioita itellä myös hyvvää mieltä tuomassa.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...