keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Buzzadorkampanja: Möllerin pikkukalat


Olen jo muutaman kerran aikaisemminkin täällä blogissani maininnut, että toimin buzzadorina. Toisin sanoen osallistun aika ajoin kampanjoihin, joista saan kotiini tuotteita testattavaksi itse ja ystävieni kanssa. Testauksen jälkeen minun täytyy raportoida oma mielipiteeni, sekä ystävieni mielipiteet kyseisestä tuotteesta Buzzadorille, joka taas välittää tiedot eteenpäin tuotteen valmistajalle. Näin he saavat tärkeää tietoa tuotteistaan kuluttajilta. Mikäli kiinnostuit, vieraile Buzzadorin kotisivuilla ja mikäli haluat alkaa itse buzzaamaan, ilmoittaudu mukaan täältä.


Postilaatikkoon tupsahti eilen kaksi paketillista Möllerin Omega-3 Pikkukaloja, eli hedelmänmakuisia, pienten kalojen mallisia Omega-3 -valmistetta, joka sisältää myös D-vitamiinia. Nämä hassut, enemmän ehkä lapsille suunnatut, vaikkakin koko perheelle tarkoitetut, pikkukalat eivät sisällä lainkaan keinotekoisia väri-, makeutus- tai säilöntäaineita ja luonnollisena makeutusaineena on käytetty xylitolia sekä sorbitolia.


Nyt on tyttöjen kanssa napattu ensimmäiset kalat nassuun. Tuoksu on ihana, purukumimainen ja makukin miellyttävän hedelmäinen. 2-vuotias olisi syönyt heti vaikka koko paketillisen kun taas 8-vuotias ei mitenkään erityisemmin pitänyt tuotteen mausta. Itse kuitenkin epäilen ettei maku ole ongelma, vaan tyttöä hiukan häiritsee kalan kumimainen olemus. Se tuntuu hassulta suussa ja voisin ajatella ettei herkusienistäkään sen "limaisen" olemuksen takia tykkäävä tyttö välitä laittaa suuhunsa myöskään näitä.

Pikkukalan rakenne on kuitenkin todella lapsiystävällinen. Se ei ole yhtään sitkeää, vaan se on helppo purra tai tarvittaessa vaikka nielaista ehjänä.

Oi jospa näitä olisi ollut silloin kun minä olin lapsi. Silloin sitä jouduttiin naukkaamaan joka ilta ruokalusikallinen ällöttävän makuista kalanmaksaöljyä ja vähän vanhemmaksi vartuttuani tulivat kuvioihin mukaan kalanmaksaöljykapselit, joita en uskaltanut nielaista vaan jotka jouduin pureskelemaan ja maku oli aivan yhtä paha kuin itse öljyssäkin.

Nyt jäämme sitten katsomaan lisäävätkö nämä pikkukalat tyttöjen ruokahalua, alkaako hiukset kiiltämään, paraneeko näkö ja kasvavatko tyttäret pidemmiksi kuin äitinsä ;) . Palaan aiheeseen vielä myöhemmin, kun ollaan hetki tuotetta testailtu. Alku ainakin vaikuttaa hyvältä.

Käythän halutessasi lukemassa lisätietoa osoitteesta www.moller.fi .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...