torstai 12. syyskuuta 2013

Väärää väriä


Neuloin vauvalle kaksi myssy&töppöset -settiä. Sukat tutulla junasukkien ohjeella ja myssyt on norjalaismyssyjä. Ensin neuloin nuo vaaleanpunaiset, mutta kun aikani niitä katselin, tulin siihen tulokseen että vastasyntynyt kyllä mahtuu kokonaan tuohon myssyyn. Niinpä neuloin sitten vielä nuo pinkit versiot.

Eilen kuulin uutisia, että vauva on vielä odotettuakin pienempi, joten mietin tässä pitäiskö neuloa vielä kolmas, edellistäkin pienempi setti.. Se jää nähtäväksi.

Vaaleanpunainen setti on neulottu Novita Woolista ja pinkki Dropsin Alpacasta. Vaaleanpunaiset junasukat on täysin ohjeen mukaan neulottu, pinkkeihin neuloin yhden nurjan viivan vähemmän kärkiin. Vaaleanpunainen myssy on neulottu 97 silmukalla ja pinkki 85 silmukalla.




Koska vauvalle ja noille muille tytöille on tullut neulottua jo vähän vaikka mitä, oli aika neuloa jotain myös esikoiselle. My honey oli puikoilla jonkin aikaa. Ihan mukavaa neulottavaa, mutta kun lankana oli Novitan Nalle, niin neulomiskokemus ei niin hirveän miellyttävä ollut. Nirskis narskis vaan.

Kuvat on mitä on. Tyttö oli erittäin nihkeä poseeraamaan, kamera ei ollut kovinkaan yhteistyökykyinen (edelleenkään) ja tytöllä oli vielä jalassa housut, jotka olis jo pitänyt heittää pyykkikoriin. Huomasin vasta, kun näin kuvat koneelta..
Kertaakaan en ole noiden poseerausten jälkeen nähnyt takkia tytön päällä, joten ei vissiin ollut mieleinen. Liekö värillä vaikutusta asiaan. Toisinsanoen, kun ei ole pinkki tai turkoosi.. No, eipähän tuo nyt niin kovin hyvin tytölle istukkaan, joten ehkä löytää jossain vaiheessa kodin muualta.

Nyt pitäisi alkaa tilaustöitä tekemään. Yhdet pöllösukat ja nuken asusteita tilattu. Meinaa pukata ressi :D .

2 kommenttia:

  1. Ihanat setit, ja kivan näköinen tuo isomman tytön neulekin. :)

    Meilläkin odotetaan marrasvauvaa, mutta reppanalle ei ole vielä mitään neulottua valmiina, eikä kyllä aloitettunakaan. No, ehkä tässä parissa kuukaudessa vielä ehtii...

    VastaaPoista
  2. Oi, onnellista odotusta myös tähän osoitteeseen! :) Mulla on suunnitteilla samoilla ohjeilla pipo-, sukka-, lapassetti marrasvauvalle ja samoja lankojakin löytyy varastosta! :D Hyvä kuulla vähän kokemuksia noista langoista ja silmukkamääristä, koska aina yllätyn miten pieniä juttuja vauvalle pitääkään neuloa.

    VastaaPoista

Kommentit ovat blogin suola. Olisin iloinen juuri sinun kommentistasi :) .

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...