torstai 18. syyskuuta 2014

Lampaat ne villansa luovutti


Ajatelkaas, että MINÄ voitin kerrankin blogiarpajaisissa! Vieläpä niin ihanan palkinnon!
Jennin ihanassa Herralassa-blogissa arvottiin kolme kerää sukkalankaa, jotka on kehrätty Jennin perheen omien lampaiden villoista. Lisäksi Jenni taisi tietää (ja miksei tietäisi, ollaanhan me tuttuja jo lapsuudesta) herkkumakuni ja laittoi mukaan myös suklaata ja lempisalmiakkiani :) .

♥ KIITOS IHANASTA PALKINNOSTA ♥

Neulon juuri kaikenlaisista keränlopuista junasukkia sairaalaan vastasyntyneille lahjoitettavaksi, mutta kyllä muuten tekis kamalasti mieli laittaa nuo uudet langat heti puikoille ja tikuttaa itselle oikein ihanat raitasukat syysiltoina lämmittämään.


perjantai 5. syyskuuta 2014

Sukkasadonkorjuuta










Tulipas saateltua viimeinkin koko kesän puikoilla olleet raitasukat valmiiksi. Mukavahan noita sitten loppuviimein olikin tikutella menemään. Kesällä taas ei kiinnostanut koskeakaan puikkoihin.

Lankana Dropsin Fabelia ja sitten jotakin liukuvärjättyä, jonka merkkiä en saa millään päähäni ja vyötekin on hukkunut matkan varrella jonnekkin. Dropsin Delightia se ei kuitenkaan ollut, mutta jotakin todella samannäköistä ja oloista. Puikkoina 2,5mm hiilikuitupuikot.

Näistä tuli kyllä tosi kivat ja lämpimät. Pistin heti jalkaani ja luulenpa että tulevat olemaan paljon käytössä. Jotenkin rakastan tosi kovasti tälläisiä raidallisia sukkia, joissa toinen lanka on liukuvärjättyä. Myös kahdella erilaisella liukuvärjätyllä langalla neulotut raitasukat on tosi nättejä. Sellaiset saattaisinkin ehkä laittaa puikoille seuraavaksi. Tai en ehkä ihan seuraavaksi, koska aloittelin eilen junasukkia jämälangoista. Päätin kantaa korteni kekoon hyvä asian puolesta ja neuloa muutamat vauvansukat Seinäjoen sairaalalle vastasyntyneille annettavaksi.


Myös tälläiset neonväriset perussukat tipahtivat puikoilta. Olivat yhtä kauan puikoilla kuin nuo omat raidallisetkin. Nämä päätynevät erään nuoren miehen jalkoja lämmittämään. Lankana Regia Fluormania. Se paksumpi versio.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...